Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurssit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2016

Huovutettu villashaali

Elokuun lämpöiset ja pimeät illat houkuttavat jatkamaan oleskelua ulkona vielä pitkään auringon laskettua. Usein saattaa kuitenkin olla tarpeen hankkia vähän lisälämmitystä viluisimmille henkilöille illanistujaisiin. Itsekudotut (tai neulotut) villashaalit ovat ylellisen tuntuisia lämmittäjiä. Jos haluaa oikein paksua ja lämmintä harteille, niin täysvillaiset työt voi huovuttaa, jolloin shaalista tulee tiiviimpää ja paksumpaa. Huovuttaessa villa kuitenkin kutistuu, joten tämä tulee huomioida ennen työn aloittamista kokoa suunniteltaessa.


Jos suunnitelmissa on huovuttaa kudottu matkahuopa tai shaali, niin sidoksena voi olla jokin sellainenkin, missä on pitkät langanjuoksut, kuten tässä pitsisidoksessa. Työn voi kutoa hyvinkin löyhästi, jotta lopputulos jää laskeutuvaksi huovutuksenkn jälkeen.


Tässä näkee kuinka paljon ulkonäkö muuttuu huovutuksen jälkeen. Kun työ otetaan kangaspuista langanpätkät päätellään ja hapsut viimeistellään, joko letittämällä tai kiertämällä. Huovutus tapahtuu kuumassa vedessä, esim pesukoneessa tai ensin kastelemalla työ ja laittamalla se kuivausrumpuun pyörimään. Pesukoneessa tulee käyttää ohjelmaa, joka ei ole liian raju, 40 asteen pesu on usein paras. Linkoaminen on liian rajua ja kutistaa työtä todella voimakkaasti, joten muista jättää se pesuohjelmasta pois. 


Huopumiseen vaikuttaa myös paljon villan laatu. Villa ei saa olla käsitelty superwash-käsittelyllä, sillä silloin se ei kutistu. Tässä huovutettuna 100% alpakkavillaa, joka kutistuu todella helposti. Tässä sidoksessa työt ylä- ja alapuoli ovat erinäköisiä.


Puna-harmaasävyinen shaali on saanut hyvin kevyen huovutuksen, jolloin ilme jää hieman graafisemmaksi.


Jos haluat oppia kutomaan itse oman shaalin, sekä muita kodin sisustustekstiilejä, niin kansalaisopiston kudonnankursseille alkaa ilmoittautuminen tiistaina 16.8. klo 7.30 alkaen. 
Tervetuloa mukaan!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kauniit liinat kutomalla

Kansalaisopistollaon yhteensä seitsemän kudontaryhmää, jotka kokoontuvat Gesterbyssä, Tolsassa, Jorvaksessa, Veikkolassa sekä Siuntiossa. Ryhmissä valmistetaan uskomattoman hienoja töitä kutomalla. Loimet ovat yleensä pitkiä, usein kolmekymmentämetrisiä ja opiskelijat kutovat kukin omaa työtään omalla kudontavuorollaan. Töitä tehdään laidasta laitaan, kuten mattoja, verhoja, huiveja jne. mutta seuraavaksi esittelen muutamia kauden aikana valmistuneita kauniita liinoja ja pyyhkeitä.


Yllä kattaustekstiilejä, eli servettejä kudottuna puolipellavaloimeen pellavalangalla.
 Kaunis kattaus on taattu!


Kaunis pöytäliina perinteisellä kuvioinnilla. Loimet valitaan niin, että kutojat pystyvät itse vaikuttamaan kuviointiin poljennan avulla. Alla kuva samaan loimeen tehtävästä työstä, hieman yksinkertaisemmalla poljennalla.  


Kankaan kuviointi näyttää ruudullisen sijaan enemmän raidalliselta.


Jokainen kutoja voi vaikuttaa paljon ulkoasuun  myös kudelankojen värillä.


Pöytäliinan ei tarvitse olla yksivärinen. Tässä todella kaunis kokonaisuus, jossa on rohkeasti käytetty punaisen erisävyjä.


Vaikka loimet ovat pitkiä ja kutojat kutovat samoissa loimissa, on lopputuloksena aina iso pino 
yksilöllisiä kauniita töitä.


Joskus on vaikeinta valita mikä olisi kaunein värimaailma ja on tehtävä monta työtä, että saa kokeiltua erilaisia värimaailmoja.


Raidoilla ja ruuduilla 'leikkiminen' vie mennessään. Yllä ja alla samaan loimeen kudottuja tekstiilejä.


Tärkeää on myös töiden viimeistely. Upean lopputuloksen saa virkkaamalla reunat.




Jos kiinnostuit kudonnankursseista, niin tule kokeilemaan kesäkurssille miten loimi- ja kudelangat sitoutuvat kankaaksi. Kudonnan kesäkurssit alkavat huhtikuun puolessa välissä.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Boordeja koristemaalauksella


Persoonallisimmat boordinauhat saat varmasti maalaamalla itse koristemaalaustekniikoilla suoraan seinään. Malleja on paljon valmiinakin, mutta osa syksyn kursseille osallistuneista opiskelijoista suunnitteli ja valmisti itse omat mallinsa.



Boordinauhan voi maalata suoraan seinään tai vaikka yksiväriseen valmiiseen tapettiboordiin.


 Koristemaalaus sopii seinien lisäksi moniin esineisiin tai huonekaluihin. Myös boordin voi käyttää huonekalujen koristeluun.


 Boordinauhalla koristeltu tarjotin.


Seuraava koristemaalauksen kurssi alkaa 10.3. ja sen aiheena on Kustavilainen koristemaalaus. Lisäksi kesälukukaudella on perinteisen koristemaalauksen kesäkurssi. Tule mukaan oppimaan uutta ja koristelemaan maalaamalla jokin puinen huonekalusi. Opettajana kursseilla Sinikka Siekkeli. 


tiistai 27. lokakuuta 2015

Kestokurpitsa Halloween-juhliin

Viimeisten kymmenen vuoden ajan on Halloween-juhlien vietto rantautunut Suomeen.
Juhla on etenkin lasten suosiossa pukeutumisineen, 'kammokoristeineen' ja herkutteluineen.
Vielä ehtiikin tehdä hienoja juhlakoristeita viikonlopuksi. Halloween-kurpitsa on varmasti se kaikkein tyypillisin koriste, jonka voi tehdä myös kurpitsan kovertamisen sijasta kestoversiona.
  

Tarvikket ovat helppoja ja halpoja hankkia: sanomalehtipaperia, maalarinteippiä, pahvitötterö ja kipsisidettä. Kipsisidettä saa hankittua apteekeista, muut materiaalit löytyvät useinmiten jo valmiiksi kodista.


Pahvitötterön ympärille teipataan tiukasti rypistettyjä sanomalehtipalloja haluttuun muotoon, niin että kokonaisuus on kova ja kauttaaltaan teipattu.


Kipsiside kannattaa ensin leikata pienemmiksi paloiksi, niin työskentely helpottuu. Kasta palat vedessä ja silitä ne sormin kiinni työhön. Kuten kuvasta näkyy, työtila kannattaa suojata esim. pahvinpalalla.


Samalla voi tehdä muita teemaan sopivia koristeita, tässä on tulossa lepakoita. Jos haluat laittaa lepakot 'lentämään',niin teippaa niihin kiinni pieni pätkä taivutettua rautalankaa ennen kipsisidettä.


Kun työt ovat kuivanneet (noin 1-2 tuntia), niin ne voi maalata askartelumaaleilla. Muista hurrrja ilme!



Nämä tuotokset syntyivät Luovasti lapsen kanssa -kurssilla.


Kurpitsa kestää myös vähän kosteutta, jos sen lopuksi lakkaa, jolloin sen voi laittaa parvekkeelle, terassille tai kuistille. Sisällä kurpitsa kruunaa juhlakattauksen tai koristaa pöytää. 
Mukavia hetkiä hauskan halloween-askartelun parissa!



perjantai 23. lokakuuta 2015

Syksyn mosaiikkikurssin satoa

Kirkkonummen kansalaisopiston Volsin vanhalla koululla syntyi upeita, 
värikkäitä töitä mosaiikista.
 Kahden viikonlopun mittaisella mosaiikkikurssilla ryhmäläiset valmistivat pöydänpintoja, 
tauluja, ruukkuja, pannunalusia, tarjottimia ja koruja.
Mosaiikkityössä voi käyttää valmiita pieniä mosaiikkipaloja, ylijäämäkaakeleita, lasinpaloja,
 rikkonaisia astioita tai vaikka luonnon kiviä.


Työn valmistaminen on luovaa, mosaiikeilla saa kauniita maalauksellisia pintoja värejä ja muotoja yhdistelemällä. Mosaiikkityön tekemisen voi kokea 'terapeuttisena'; saa lyödä vasaralla rikki vanhoja astioita tai keraamisia laattoja, joista  saaduista epäsäänöllisistä paloista voi koostaa uniikin ja persoonallisen mosaiikkityön. 

Epäsäännöllisillä mosaiikkipaloilla ja -muodoilla lähdetään valmistamaan haluttua kuviomaailmaa pala ja värialue kerrallaan. Tärkeimmät kuviot on hyvä suunnitella etukäteen tulevaan työhön oikeassa koossa.

 

Mosaiikkityön voi valmistaa monille erilaisille pinnoille, kuten betonille, puulle, keramiikalle, styroxille...



Mosaiikeilla voi tehdä tarkkoja kuvioita tai maalauksellisia väripintoja. Työ etenee pala palalta ja paloja rytmittämällä esimerkiksi tasaisesti tai vapaasti syntyy aina uudennäköisiä pintoja ja kuvia. 



Kun työn pinta on peitetty kauttaaltaan mosaiikeilla, työ saumataan, jolloin palojen välit
 täytetään saumalaastilla. Lopuksi mosaiikkipalaset puhdistetaan.




 Mosaiikista voi valmistaa käyttö- ja koriste-esineitä niin sisä- kuin ulkotiloihinkin.


Jos mosaiikin mahdollisuudet houkuttavat kokeilemaan ja koet tarvitsevasi siihen opetusta, niin  Kirkkonummen kansalaisopistolla järjestetään seuraava mosaiikkikurssi tammikuussa 2016.
Tervetuloa mukaan!

Opettajana  kurssilla Tarja Bruun-Järvenpää

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Mitä harrastaisin tänä vuonna?

On taas se aika vuodesta, kun tekee mieli aloittaa uusi harrastus. Kirkkonummen kansalaisopistossa on jälleen monien vanhojen tuttujen kurssien lisäksi lukuisia uusia harrastusmahdollisuuksia.

Vuoden 2006 kevätnäyttelystä ompelutöitä
 Vaihtoehtoja on monia, esimerkiksi erilaisia ompelukursseja löytyy joka makuun; oman persoonallisen hatun valmistuskurssi, kangaslaukkujen valmistusta, kierrätysteemaista ompelua sekä koko vuoden mittaisia kursseja, joissa voit valmistaa vaikkapa puvun vanhojen tansseihin.

Keramiikkatöitä 2006 kevätnäyttelystä
Keramiikkakurssit ovat hieman muuttuneet tälle vuodelle. Uutuutena on lisää lyhyempiä kursseja; kuten Lyhdyt ja tuikut, sekä Intensiivikurssi keramiikasta keväällä, suosittujen Raku-kurssien lisäksi. Sjökullan koulun mentyä remonttiin, on tälle lukuvuodelle saatu tilat Volsista, jossa myös toinen koko vuoden keramiikkaryhmä kokoontuu. Vols onkin tänä vuonna kovalla käytöllä, sillä siellä pidetään myös mosaiikki-, betoni-, kuvanveisto-, verhoilu-, koristemaalaus-, maisemamaalaus sekä ehkäpä myös posliinimaalauskursseja.
Mosaiikkitöitä vuodelta 2006
Mosaiikkikurssit olivat muutaman vuoden tauolla, mutta nyt on taas mahdollisuus päästä tekemään kauniita pintoja keramiikkalaatoista, vanhoista astioista tai valmiista mosaiikkipaloista. Mosaiikki on kuin maalausta jota voi tehdä erilaisille pinnolle pieni pala kerrallaan!


Tänä vuonna pääsemme kokeilemaan uutuutena Käsityökahvilaa (Keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa), jossa on mahdollisuus itse vaikuttaa kurssin sisältöön. Mukavassa ilmapiirissä valmistetaan joko omia keskeneräisiä töitä, opiskellaan toivottuja uusia tekniikoita ja materiaaleja sekä jutellaan samalla kahvikupposen äärellä. Nämä kurssit ovat osittain Opetushallituksen rahoittamia.

Katso tarkemmat kurssitiedot osoittesta www.kirkkonummi.fi/kansalaisopisto ja tule mukaan mielenkiintoisten harrastusten pariin!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kesällä opiskeltua

Opettajan on hyvä opiskella joka vuosi jotain uutta. Tänä kesänä olin Kankaanpään opistossa viikon ajan opiskelemassa lamppulasin valmistuksen saloja.


Lasihelmien valmistukseen tarvitaan lasitankoja, joita oli valittavana sekä kirkkaita, värillisiä sekä opaaleja.


Lasitankoa sulatetaan ja kun tangon päässä on noin herneen kokoinen lasipallo aloitetaan sitä pyörittämään piikin ympärille hitaasti ja tasaisesti. Alkuun tekeminen jännitti niin paljon, että kädet tärisi ja pyöritysvauhti oli aivan liian nopeaa ja epätasaista. Liian kuumassa lasi valuu piikin ympäriltä ja taas liian kylmässä lasi 'räjähtää'.


Valmiit lamppulasihelmet jäähdytetään hitaasti noin 500 asteesta yön yli uunissa. 


Ensimmäisen päivän saaliina oli yksitoista helmeä joissa on kokeiltu muutamia erilaisia kuvio- ja muototekniikoita.


Viiden työpäivän aikana ehti tekemään lopulta lähes sata lamppulasihelmeä. Tekniikoita on valtavasti erilaisia ja haastetta riittää loputtomiin. Vasta kolmantena päivänä rupesin paremmin ymmärtämään kuinka lasin kanssa tulee toimia. Todella mielenkiintoinen materiaali, tätä on opiskeltava lisää! Ehkä tulevaisuudessa saamme myös Kirkkonummelle lamppulasinvalmistuskursseja, olisikohan kiinnostusta?

 

Loppuun vielä kuva muutamasta valmiista koruksi asti ehtineestä lasihelmiriipuksesta. Koukuttavaa puuhaa, ei voi muuta sanoa!
 -Elina Räisänen-