perjantai 12. elokuuta 2016

Huovutettu villashaali

Elokuun lämpöiset ja pimeät illat houkuttavat jatkamaan oleskelua ulkona vielä pitkään auringon laskettua. Usein saattaa kuitenkin olla tarpeen hankkia vähän lisälämmitystä viluisimmille henkilöille illanistujaisiin. Itsekudotut (tai neulotut) villashaalit ovat ylellisen tuntuisia lämmittäjiä. Jos haluaa oikein paksua ja lämmintä harteille, niin täysvillaiset työt voi huovuttaa, jolloin shaalista tulee tiiviimpää ja paksumpaa. Huovuttaessa villa kuitenkin kutistuu, joten tämä tulee huomioida ennen työn aloittamista kokoa suunniteltaessa.


Jos suunnitelmissa on huovuttaa kudottu matkahuopa tai shaali, niin sidoksena voi olla jokin sellainenkin, missä on pitkät langanjuoksut, kuten tässä pitsisidoksessa. Työn voi kutoa hyvinkin löyhästi, jotta lopputulos jää laskeutuvaksi huovutuksenkn jälkeen.


Tässä näkee kuinka paljon ulkonäkö muuttuu huovutuksen jälkeen. Kun työ otetaan kangaspuista langanpätkät päätellään ja hapsut viimeistellään, joko letittämällä tai kiertämällä. Huovutus tapahtuu kuumassa vedessä, esim pesukoneessa tai ensin kastelemalla työ ja laittamalla se kuivausrumpuun pyörimään. Pesukoneessa tulee käyttää ohjelmaa, joka ei ole liian raju, 40 asteen pesu on usein paras. Linkoaminen on liian rajua ja kutistaa työtä todella voimakkaasti, joten muista jättää se pesuohjelmasta pois. 


Huopumiseen vaikuttaa myös paljon villan laatu. Villa ei saa olla käsitelty superwash-käsittelyllä, sillä silloin se ei kutistu. Tässä huovutettuna 100% alpakkavillaa, joka kutistuu todella helposti. Tässä sidoksessa työt ylä- ja alapuoli ovat erinäköisiä.


Puna-harmaasävyinen shaali on saanut hyvin kevyen huovutuksen, jolloin ilme jää hieman graafisemmaksi.


Jos haluat oppia kutomaan itse oman shaalin, sekä muita kodin sisustustekstiilejä, niin kansalaisopiston kudonnankursseille alkaa ilmoittautuminen tiistaina 16.8. klo 7.30 alkaen. 
Tervetuloa mukaan!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Muovipussin uusi elämä

Kotiin kertyville muovipusseille voi keksiä uutta käyttöä sulattamalla niistä 'kangasta'. Tähän käy erityisen hyvin kaikki ohuesta muovista valmistetut muovipussit, joita etenkin matkoilta usein tulee ostosten mukana.


Muovipusseista voi leikellä pieniä osia, yhdistellä eri värejä ja koota oman kankaan vaikka kymmenistä erilaisista muovipusseista. Muovinpalat silitetään kahden leivinpaperin välissä, jolloin muovi sulaa ja samalla kutistuu. On hyvä sulattaa muovipalaset isomman yksivärisen ohuen muovipussin päälle, esim. hedelmäpussit ja roskapussit soveltuvat tähän hyvin. 


Tässä on sulatettu noin A4 kokoon erilaisia muovipussinpalasia. Jokainen silitysrauta on hieman erilainen, kannattaa ensin tehdä omalla pieniä kokeiluja, jotta tarvittava aika ja lämpö on sopivat työskentelyyn. Yleensä silitys tapahtuu hyvin nopeasti, kyse on sekunneista. Höyryä ei silityksessä käytetä. Kun valmis muovipala on vielä lämmin, laita se painon alle suoristumaan,tähän soveltuu muutama kirja tai pieni lehtipino.


Valmiista muovikankaista voi ommella vaikkapa vauvan ruokalappuja, penaaleja tai kuten tässä kosmetiikkapusseja. Näihin tarvittiin muovin lisäksi vetuketjuja ja vuorikangasta.



  Tavallisella ompelukoneella voi hyvin ommella sulatettua muovia, ainoastaan täytyy muistaa, että nuppineulat tekevät muoviin rei'ät, eli teippi on parempi osien kiinnitykseen.


Valmiista kosmetiikkapusseista saa todella yksilöllisiä, sillä jokainen 'kangas' on ainutlaatuinen. Muovipusseista voi myös helposti leikata kirjaimia ja silittää oman viestin pussin kylkeen. 
Vain mielikuvitus on rajana!



tiistai 9. helmikuuta 2016

Kauniit liinat kutomalla

Kansalaisopistollaon yhteensä seitsemän kudontaryhmää, jotka kokoontuvat Gesterbyssä, Tolsassa, Jorvaksessa, Veikkolassa sekä Siuntiossa. Ryhmissä valmistetaan uskomattoman hienoja töitä kutomalla. Loimet ovat yleensä pitkiä, usein kolmekymmentämetrisiä ja opiskelijat kutovat kukin omaa työtään omalla kudontavuorollaan. Töitä tehdään laidasta laitaan, kuten mattoja, verhoja, huiveja jne. mutta seuraavaksi esittelen muutamia kauden aikana valmistuneita kauniita liinoja ja pyyhkeitä.


Yllä kattaustekstiilejä, eli servettejä kudottuna puolipellavaloimeen pellavalangalla.
 Kaunis kattaus on taattu!


Kaunis pöytäliina perinteisellä kuvioinnilla. Loimet valitaan niin, että kutojat pystyvät itse vaikuttamaan kuviointiin poljennan avulla. Alla kuva samaan loimeen tehtävästä työstä, hieman yksinkertaisemmalla poljennalla.  


Kankaan kuviointi näyttää ruudullisen sijaan enemmän raidalliselta.


Jokainen kutoja voi vaikuttaa paljon ulkoasuun  myös kudelankojen värillä.


Pöytäliinan ei tarvitse olla yksivärinen. Tässä todella kaunis kokonaisuus, jossa on rohkeasti käytetty punaisen erisävyjä.


Vaikka loimet ovat pitkiä ja kutojat kutovat samoissa loimissa, on lopputuloksena aina iso pino 
yksilöllisiä kauniita töitä.


Joskus on vaikeinta valita mikä olisi kaunein värimaailma ja on tehtävä monta työtä, että saa kokeiltua erilaisia värimaailmoja.


Raidoilla ja ruuduilla 'leikkiminen' vie mennessään. Yllä ja alla samaan loimeen kudottuja tekstiilejä.


Tärkeää on myös töiden viimeistely. Upean lopputuloksen saa virkkaamalla reunat.




Jos kiinnostuit kudonnankursseista, niin tule kokeilemaan kesäkurssille miten loimi- ja kudelangat sitoutuvat kankaaksi. Kudonnan kesäkurssit alkavat huhtikuun puolessa välissä.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Boordeja koristemaalauksella


Persoonallisimmat boordinauhat saat varmasti maalaamalla itse koristemaalaustekniikoilla suoraan seinään. Malleja on paljon valmiinakin, mutta osa syksyn kursseille osallistuneista opiskelijoista suunnitteli ja valmisti itse omat mallinsa.



Boordinauhan voi maalata suoraan seinään tai vaikka yksiväriseen valmiiseen tapettiboordiin.


 Koristemaalaus sopii seinien lisäksi moniin esineisiin tai huonekaluihin. Myös boordin voi käyttää huonekalujen koristeluun.


 Boordinauhalla koristeltu tarjotin.


Seuraava koristemaalauksen kurssi alkaa 10.3. ja sen aiheena on Kustavilainen koristemaalaus. Lisäksi kesälukukaudella on perinteisen koristemaalauksen kesäkurssi. Tule mukaan oppimaan uutta ja koristelemaan maalaamalla jokin puinen huonekalusi. Opettajana kursseilla Sinikka Siekkeli. 


perjantai 20. marraskuuta 2015

Vanhat T-paidat uusiokäyttöön

Meillä kaikilla kerääntyy varmasti kaappeihin vanhoja kulahtaneita T-paitoja, jotka ovat edelleen vielä ehjiä, mutta istuvuus on venähtänyt pesuissa tai muuten paidat ovat tulleet vaatetuskäytössä tiensä päähän.


Yksi tapa kierrättää vanhat T-paidat on leikata niistä trikookudetta ja valmistaa kuteesta uusia tuotteita virkkaamalla tai kutomalla. T-paidan leikkaaminen kuteeksi käy helposti, kun ensin leikkaat siitä resorin, hihat ja kaula-aukon kohdan pois.


Taita ltrikoolieriö lähes kaksinkerroin ja leikkaa muutaman sentin levyisiä suikaleita, niin, että yläosaan jää viitisen senttiä leikkamatonta paidanreunaa. Taitoksen ei kannata olla sauman kohdalla.


Lopuksi leikkaaminen aloitetaan yhtenäisestä kohdasta viistosti leikkaamalla aina yksi leikkauskohta ylöspäin. Näin saat koko paidan helposti leikatuksi samanlevyiseksi trikoonauhaksi.


Sitten täytyykin enää päättää mitä trikookuteista tekisi...


Virkkaamalla voi tehdä kauniita mattoja, koreja, raheja, säilyttimiä...


Todella kauniisti kuteet käyvät räsymattoihin. Lisää yksi väri, joka kulkee koko maton ajan, niin se rauhoittaa väri-iloittelun.


Tässä onkin monta hyvää syytä mennä siivoamaan vaatekaapin perimmäisetkin nurkat. 


tiistai 27. lokakuuta 2015

Kestokurpitsa Halloween-juhliin

Viimeisten kymmenen vuoden ajan on Halloween-juhlien vietto rantautunut Suomeen.
Juhla on etenkin lasten suosiossa pukeutumisineen, 'kammokoristeineen' ja herkutteluineen.
Vielä ehtiikin tehdä hienoja juhlakoristeita viikonlopuksi. Halloween-kurpitsa on varmasti se kaikkein tyypillisin koriste, jonka voi tehdä myös kurpitsan kovertamisen sijasta kestoversiona.
  

Tarvikket ovat helppoja ja halpoja hankkia: sanomalehtipaperia, maalarinteippiä, pahvitötterö ja kipsisidettä. Kipsisidettä saa hankittua apteekeista, muut materiaalit löytyvät useinmiten jo valmiiksi kodista.


Pahvitötterön ympärille teipataan tiukasti rypistettyjä sanomalehtipalloja haluttuun muotoon, niin että kokonaisuus on kova ja kauttaaltaan teipattu.


Kipsiside kannattaa ensin leikata pienemmiksi paloiksi, niin työskentely helpottuu. Kasta palat vedessä ja silitä ne sormin kiinni työhön. Kuten kuvasta näkyy, työtila kannattaa suojata esim. pahvinpalalla.


Samalla voi tehdä muita teemaan sopivia koristeita, tässä on tulossa lepakoita. Jos haluat laittaa lepakot 'lentämään',niin teippaa niihin kiinni pieni pätkä taivutettua rautalankaa ennen kipsisidettä.


Kun työt ovat kuivanneet (noin 1-2 tuntia), niin ne voi maalata askartelumaaleilla. Muista hurrrja ilme!



Nämä tuotokset syntyivät Luovasti lapsen kanssa -kurssilla.


Kurpitsa kestää myös vähän kosteutta, jos sen lopuksi lakkaa, jolloin sen voi laittaa parvekkeelle, terassille tai kuistille. Sisällä kurpitsa kruunaa juhlakattauksen tai koristaa pöytää. 
Mukavia hetkiä hauskan halloween-askartelun parissa!



perjantai 23. lokakuuta 2015

Syksyn mosaiikkikurssin satoa

Kirkkonummen kansalaisopiston Volsin vanhalla koululla syntyi upeita, 
värikkäitä töitä mosaiikista.
 Kahden viikonlopun mittaisella mosaiikkikurssilla ryhmäläiset valmistivat pöydänpintoja, 
tauluja, ruukkuja, pannunalusia, tarjottimia ja koruja.
Mosaiikkityössä voi käyttää valmiita pieniä mosaiikkipaloja, ylijäämäkaakeleita, lasinpaloja,
 rikkonaisia astioita tai vaikka luonnon kiviä.


Työn valmistaminen on luovaa, mosaiikeilla saa kauniita maalauksellisia pintoja värejä ja muotoja yhdistelemällä. Mosaiikkityön tekemisen voi kokea 'terapeuttisena'; saa lyödä vasaralla rikki vanhoja astioita tai keraamisia laattoja, joista  saaduista epäsäänöllisistä paloista voi koostaa uniikin ja persoonallisen mosaiikkityön. 

Epäsäännöllisillä mosaiikkipaloilla ja -muodoilla lähdetään valmistamaan haluttua kuviomaailmaa pala ja värialue kerrallaan. Tärkeimmät kuviot on hyvä suunnitella etukäteen tulevaan työhön oikeassa koossa.

 

Mosaiikkityön voi valmistaa monille erilaisille pinnoille, kuten betonille, puulle, keramiikalle, styroxille...



Mosaiikeilla voi tehdä tarkkoja kuvioita tai maalauksellisia väripintoja. Työ etenee pala palalta ja paloja rytmittämällä esimerkiksi tasaisesti tai vapaasti syntyy aina uudennäköisiä pintoja ja kuvia. 



Kun työn pinta on peitetty kauttaaltaan mosaiikeilla, työ saumataan, jolloin palojen välit
 täytetään saumalaastilla. Lopuksi mosaiikkipalaset puhdistetaan.




 Mosaiikista voi valmistaa käyttö- ja koriste-esineitä niin sisä- kuin ulkotiloihinkin.


Jos mosaiikin mahdollisuudet houkuttavat kokeilemaan ja koet tarvitsevasi siihen opetusta, niin  Kirkkonummen kansalaisopistolla järjestetään seuraava mosaiikkikurssi tammikuussa 2016.
Tervetuloa mukaan!

Opettajana  kurssilla Tarja Bruun-Järvenpää